Luonnonuskonnonreitti

Luonnonuskonnon reitillä Muhussa voi hakea läheistä kosketusta ja elämyksiä vanhoihin uskomuksiin ratsastamalla tai vankkureilla.

Alottelijaille ja vankureillä 3tunti, kokeneille ratsastajaille 2,5 tunti.

Metsäkansojen muinaiskulttuuri ja luonnonuskonto on ollut hyvin samanlainen Espanjasta Siperiaan asti.

Länsi-Euroopan historiallisesti vapaat kansat ovat oman muinaiskulttuurin unohtaneet. Erilaisia miehityksiä kokeneet kansat ovat säilyttäneet kosketuksen luonnonuskontoonsa kuten esim. eestiläiset ja siperialaiset.

Heidän identiteettinsä säilymisen vuoksi oli tärkeää pitää luja yhteys perinteiseen uskoon. Eestin itsenäistymisen myötä on herännyt kiinnostus tutkia omia juuriaan, niin myös sitä luonnonuskoa, joka on osa eestiläisyyttä ja on sitä vielä.

Aikaisemmin ihmisillä oli kyky samaistua luontoon ja tarvittaessa hakea siltä rauhaa ja energiaa ja sitähän ihmiset tekevät osittain nykyäänkin.

Aikaisemmin ihminen kysyi neuvoa tai apua luonnolta.
Metsän Tapiolta Suomessa.
Metsän Tönikseltä Eestissä.
Metsän Toorumilta Siperiassa.

On selvitetty, että jos kaalipenkkiä lähestyy huolehtiva emäntä, kaalit saavat positiivisen bioelektromagneettisen kentän, mutta jos kaalipenkkiä lähestyy leikkisät koiran pennut, kenttä muuttuu negatiiviseksi.

Bioelektromagneettinen kenttä tarkoittanee suurin piirtein samaa kuin luonnonuskontojen henget – jokaisella puulla, pensaalla, metsän osalla, tiellä ja lähteellä on oma kenttänsä eli henkensä tai haltijansa.

Aikaisemmin selvitettiin metsän haltijalle syy puun kaatamiseen ja pyydettiin häneltä siihen lupaa. Ihminen koki toimivansa tasapainossa itsensä ja luonnon kanssa.

Seitsemän tien risteys Seitsemän tien taianomaisessa risteyksessä voi koputtaa kiveä ja esittää kiven haltijalle yhden henkilökohtaisen toivomuksen. Metsässä voi laskea alas laakeaa kiveä ja pyytää “kiviukkoa” ratkaisemaan henkilökohtaisen ongelman tai avustamaan sen ratkaisemisessa. Kuinka se toteutuu, riippuu eläytymisestä asiaan!

 

 

Muinaiskulttuurin tutkimuspolku

MUINAISKULTTUURIA ESITTELEVÄ REITTI

Virolaiset ovat eläneet Itämeren rannalla jo runsaan viiden tuhannen vuoden ajan. Muhulaiset ovat asuneet saaressaan yli kolme tuhatta vuotta. Meidän muinaiskulttuurimme juuret ulottuvat vielä paljon kauemmas. Ihminen yhdisti silloin sieluntilansa luonnonvoimiin. Hän sai näin sieluntukea jokaisena hetkenä ja joka tilanteessa. Tämä maailmankatsomus tarkoitti hyviä suhteita maan-, metsän- ja merenhaltijoihin.

Maan äiti antaa mansikoiden kasvaa ja jokaisessa mansikassa on taas maan voimaa. Maan äiti antaa kukkien kukkia ja syksyllä hyvän porkkanasadon. Me olemme Maan äidin hellässä huomassa.

Metsän hengen koemme metsän biosähkömagneettisena kenttänä. Metsä tarkoittaa eurooppalaisille metsäkansoille kotia, elätyksen antajaa ja ihmisen sielun voimia ympäröiviä luonnonvoimia. Jokainen pu ja pensas voi olla tukihenkilömme, koska kantaa metsän voimia.

Ahti välittää meille meren tasapainoittavia voimia, kalastusonnea ja meren antimia. Ahti erottaa ja yhdistää meidät veden voimiin Tuonelan kuolleiden maailman pohjoispuolella. Tuonelajoki (Linnunrata) avautuu sielujen aikana (loka-joulukuussa) pohjoistaivaalla, jossa Tuonela on. Kuolleiden sielut pääsevät silloin palaamaan kotiinsa.

Uku välittää meillä taivaan voimia. Häneltä saamme tukea omiin pyrkimyksiin ja unelmiin. Ukun vakka oli uhrilahjoja varten jokaisen tilan aitassa. Ukuun kohdistetaan toivomusriittejä.

Meidän esivanhemmat pitivät yhteyttä luontoon jokaisena hetkenä ensiarvoisen tärkeänä. Töitä oli paljon, mutta koskaan ei ollut kiire, sillä elämän kannalta tärkein sieluntuki oli jatkuvasti olemassa. Yhteys luontoon oli jatkuvasti elävä ja sitä pidettiin yllä myönteistä voimaa heijastavissa riittipaikoissa – pyhässä lehdossa, hoitavien loitsujen lausumisen kivillä, pyhällä lähteellä tai jonkin hyvältä tuntuvan puun luona.

Tähän paikkaan tullut ihminen tiesi, että hänen perheensä ja läheisensä ovat jakaneet tämän paikan haltijoiden kanssa parhaita ajatuksiaan ja leipäänsä ja maan haltijat vastaavat anteliaasti jokaiselle pyytäjälle. Mekin jätämme sinne omat antimemme ja kauniit ajatuksemme, jotta seuraavat saapujat voisivat iloita niistä. Riittiaukio on paikka, jossa säilytämme sielunvoimaa ja käymme sitä hakemassa.

Antimena voi olla vaikka muutama jyvänen, leivänmurut, hopeakorusta raavittu hopeatomu tai kulaus juomapullosta. Tärkeä ei ole, mitä annetaan, vaan millä ajatuksilla. Meidän esivanhempien elämänkatsomus on asenteena tallentunut meidän alitajuntaan.

SEITSEMÄN TIEN RISTEYS

Vanhassa muhulaisessa perinteessä on risteäviä teitä yleensä kolme. Neljän tien risteymä on harvinainen. Se on kuitenkin paikka, jossa voi torjuta pahan voimien vaikutusta ja varmistaa näin itselleen suotuisa elämänkulku. Voidaan suorittaa myös pahaa poistavia riittejä terveyden parantamiseen. Luonnosta löytyy hyvän säteilyn omaavia paikkoja, joista myös villieläimet pitävät. Jos villieläinten polkuja alkavat käyttää myös ihmiset, näin saattaa syntyä maaginen seitsemän tien risteys.

Se on sopiva paikka Metsavanan (suomalaisten Tapion, komien Tennin) tervehtimiseen. Se sijaitsee meillä kaikilla lännen suunnassa. Kun olemme käyneet metsässä kävelemässä, palaamme sieltä virkeinä – olemme saaneet osamme Tapion tarjoamista taikavoimista eli metsän biosähkömagneettisesta kentästä. Tapiolle on hyvän tahdon eleenä jätettävä lännen suunnalle antimia – muutaman viljanjyvän, leivänmurusia, hopeakorusta kaavittua hopeapölyä… Linnut eivät silloin pelästy meitä, villieläimet eivät pakene ja itse koemme, että meidät on hyväksytty Tapion valtakuntaan antimia.

Seitsemän tien risteyksessä voimme tervehtiä Ukko-ylijumalaa. Ukon tervehtimiseen on koputettava kolme kertaa toivomusten kiveen. Ukko välittää toivomusriittejä. Emme toivo mitään itsellemme, sillä sellainen toivomus saattaa olla jonkun toisen kannalta ahdistava. Voimme toivoa hyvää yhdelle ihmiselle, perheellemme, isommalle tai pienemmälle ryhmälle, kansallemme tai ihmiskunnalle. Lähdemme siitä, että jos läheisemme ovat onnellisia, me itsekin olemme onnellisia. Näin yksinkertaista se on. Toivomusta ei saa lausua julki, muuten siihen kätkeytyvä voima vähenee. Kivin terävämmällä kärjelle koputetaan toivomusten kivin painanteeseen, polvi voisi ottaa toivomuskivestä tukea, sillä kivi on tämän paikan voimakentän välittäjä.

Meidän esivanhempien suhde luontoon oli hyvin yksityinen ja muista ihmisistä riippumaton, se tarkoitti itsensä etsimistä ja oman sielunmaiseman rakentamista.

LALLIN LIUKUKIVI

Pohjoisen nenetsi-kansalla on liukukivi, johon raskaana olevat naiset saapuvat satojen kilometrien päästä, josta kiven henki auttaisi helpottamaan synnytystä.

Kiven päältä liukuessa jää kiveen ihmisestä biosähkömagneettinen jälki ja se luo yhteyden ihmisen ja luonnonvoimien väliin. Kiveltä tulee liukumaan myös mies tai nainen, joka haluaa rakentaa talon, aloittaa kevään kylvötyöt tai kirjoittaa kiinnostavan jutun. Kiven henki tulee ja siunaa kaiken sen, mitä itse teemme ja luomme.

Kiviltä liukuessa pitää kaksi kättä laittaa kiveen, keskittyä toivomukseensa ja sitten työnnettävä itselleen vauhtia liukuun. Kiven henki on aina paikalla, aina valmiina meidän pyrkimyksiä tukemaan.

Virossa on useita liukukiviä, Muhun Lalli liukukivi on saaren ainoa.

LEHTMETSAN MOALJAKIVI

Lehtmetsan lehto on pyhä paikka, jonne ihminen tuli ajatuksiaan selvittämään, luonnon voimilta neuvoja pyytämään. Pyhän lehdon voimakenttä on tasapainottava ja rentouttava.

Tästä moaljakivestä (’moaljat’ tarkoittavat maahisia) tekee ainutlaatuisen painanteen reunamilla kasvava harvinainen punainen jäkälä, jota ei ole suinkaan joka vuonna ja jota muhulaiset eivät ole muualla havainneet. Tämän kiven luona aistimme luonnonvoimien valmiuden ihmisten huolien lievittämiseen, kun alitajunta on valmiina siihen.

Viime vuosisadalla tehtiin moaljakivi-riittiin monenlaisia muutoksia. Sairasta kohtaa painettiin voiman välittävillä esineillä kotona. Sairasta kohtaa pestiin sen jälkeen riitin avulla voimaa saaneella sadevedellä ja hoitavan voiman välittävät aineet tai esineet, mm. viljantähkät, hiili, suola ja hevosenkengän naulat tai hopeakorusta raavittu hopeatomu, valettiin veden mukana kiven reunan alle. Veden tuomiseen käytettyä astiaa ei saanut palauttaa kotiin, sillä sairaus olisi muuten kannettu kotiin takaisin. Lehdosta ei saa poimia mansikkaa, kukkaa, lehteä, oksaa tai mitään muuta. Lehdon ohi kulkiessa pitää aina jättää uhrilahja.

TONDIKIVI

Tondikivi eli haamukivi on pahan voimakentän omaava paikka, joka varoitti esi-isiämme pahoilta aikomuksilta.

Tässä on nähty monenlaisia näkemyksiä.

Vassili Hobustkoppel (1896-1978) oli poikasena auringonlaskun aikaan tätä kautta lehmiä kotiin paimentaessa omin silmin nähnyt, miten pieni tumma mustapukuinen miekkonen tässä sormin nurmea raapi ja kipinät lensivät nurmikosta kiven yli. Eräs Vahtraste-kylän mies oli keskiyön paikkeilla kokenut, miten hevonen alkoi kiven kohdalla yhtäkkiä vetää vankkureita kaikin voimin. Kun mies katsoi olkansa yli, hän huomasi vankkurien perällä tumman hahmon, joka ennen Lõetsan puroa liukui vankkurien perältä pois, koska pahat henget eivät pääse veden yli. Hevonen jatkoi sen jälkeen matkaa kevein askelin.

Tondikivin voi kansanperinteessä liittää myös ristinuskon vaikutuksiin. Hyvä ja paha on muinaiskulttuurissa erottamattomasti toisiin kiedottu ja ne muodostavat keskenään kokonaisuuden, joka avaa ilmiön sisällön. Ristinuskossa jumala ja paholainen ovat toinen toisensa vastapäitä. Kun hyvä (jumala) ja paha (paholainen) on erotettu toisistaan, kyläläisen piti paha sen ymmärtämiseen inhimillistää. Ihmiset osasivat kansantarinoissa toimia ovelammin kuin itse paholainen, jota neuvottiin laittamaan sormet niiden lämmittämiseen pöllin halkeamaan ja iskettiin sen jälkeen kiila välistä pois.

Paholainen on toisaalta virolaisessa uudemman ajan perinnetarinoissa hyvin inhimillinen hahmo: ”Ei paholainen ole paha mies, sillä on antelias ja hyvä sydän rinnassaan”.

Humalaiset kyläläiset ovat joutuneet haamukiven luona vaikeuksiin, jos uhrilahjaksi ei ole ollut olutta tai viinaa antaa. Tänne ei saa tulla, jos omantunto painaa, silloin saattaa menettää mielenrauhan.

PÄRASEN MOALJAKIVI

Ihminen tulee moaljakiven (’moaljat’ tarkoittavat maahisia) eli maahisten kiven luo alitajuisesti sairauksien voittamiseen voimia hankkimaan, nämä kivet ovat aina tehokkaan voimakentän vaikutuspiirissä. Kivi välittää hoitavia voimia.

Kun Eleea Hobustkoppel (1901-1991) hoiti 12-vuotiaan tyttärenpoikansa Martinin seisovasta vedestä saamaansa ihottumaa, hän kosketteli pojan ihoa hoitovoimaa välittävillä esineillä, viljantähkillä, hiilellä, suolalla ja hevosen kaviosta vedetyillä nauloilla. Hevosen harjassa ja kaviossa on vahvoja voimia ja hevosen raudan naulat välittävät näitä voimia. Riitti kesti pitkään. Isoäiti toisti aina välillä yhä uudestaan ja uudestaan ”Maanalaiset sulhasmiehet, ottakaa maanpäälliset morsiamet (eli sairaan pojan ihottuma) vastaan”. Sen jälkeen hän pesi märillä sormilla symbolisesti pojan ihoa. Jos suinkin mahdollista, pesemiseen käytettiin kiveltä kerättyä kastevettä. Isoäiti pystyi tällä riitillä vaikuttamaan pojan alitajuntaan siinä määrin, että keho voitti sairauden.

Riittipaikkaa ei voi ohittaa uhrilahjaa antamatta.

MUINAISKULTTUURIA ESITTELEVÄ NÄYTTELY TIHUSEN HEVOSMATKAILUTILALLA

Muhun saarella on 82 muinaiskulttuuriin liittyvää kohdetta, niistä 11 ovat esillä Tihusen hevosmatkailutilan teetalon valokuvanäyttelyssä.

Näyttelyä vartioi itämerensuomalaisten maailmanpuu, tammi, joka pitelee taivaan kantta. Vanhassa pohjoismaisessa perinteessä oli maailmanpuuna saarni nimeltä Yggdrasil. Myös vanhojen germaanien maailmanpuu oli saarni. Euroopan metsäkansojen maailmankatsomuksessa on kiinnostavia samanlaisuuksia.

Maailmanpuu kantaa Pohjantähden ympärillä pyörivää taivaankantta: neljä ilmansuuntaa, neljän vuodenaikaa, neljä tärkeintä luonnonvoimaa: Maan äiti ja maan antimet, Tapio ja metsän voimat, joka antaa sieluntukea, Ahti ja vesistöt, Uku ja taivaan voimat.

Maailmanpuu kantaa näin taivaan kantta ja ihmisen sieluntilaa, kuvaa meidän yhteyttä luontoon ja moraaliin.

Pidimme pyhät paikkamme salaisina, jotta jo vuonna 1227 alkaneet vierasmaiset valloittajat eivät tuhoisia niitä. Pidimme kiinni vanhasta elämänkatsomuksesta ja säilytimme identiteettimme ja jäimme kansana pysymään. Säilytimme kirkkaan osuutemme vuosituhansia vanhasta eurooppalaisten metsäkansojen kulttuurista.