Seitsemän tien risteys

Vanhassa muhulaisessa perinteessä on risteäviä teitä yleensä kolme. Neljän tien risteymä on harvinainen. Se on kuitenkin paikka, jossa voi torjuta pahan voimien vaikutusta ja varmistaa näin itselleen suotuisa elämänkulku. Voidaan suorittaa myös pahaa poistavia riittejä terveyden parantamiseen.

Luonnosta löytyy hyvän säteilyn omaavia paikkoja, joista myös villieläimet pitävät. Jos villieläinten polkuja alkavat käyttää myös ihmiset, näin saattaa syntyä maaginen seitsemän tien risteys. Se on sopiva paikka Metsavanan (suomalaisten Tapion, komien Tennin) tervehtimiseen. Se sijaitsee meillä kaikilla lännen suunnassa. Kun olemme käyneet metsässä kävelemässä, palaamme sieltä virkeinä – olemme saaneet osamme Tapion tarjoamista taikavoimista eli metsän biosähkömagneettisesta kentästä. Tapiolle on hyvän tahdon eleenä jätettävä lännen suunnalle antimia. Linnut eivät silloin pelästy meitä, villieläimet eivät pakene ja itse koemme, että meidät on hyväksytty Tapion valtakuntaan antimia.

Seitsemän tien risteyksessä voimme tervehtiä Ukko-ylijumalaa. Ukon tervehtimiseen on koputettava kolme kertaa toivomusten kiveen. Ukko välittää toivomusriittejä. Emme toivo mitään itsellemme, sillä sellainen toivomus saattaa olla jonkun toisen kannalta ahdistava. Voimme toivoa hyvää yhdelle ihmiselle, perheellemme, isommalle tai pienemmälle ryhmälle, kansallemme tai ihmiskunnalle. Lähdemme siitä, että jos läheisemme ovat onnellisia, me itsekin olemme onnellisia. Näin yksinkertaista se on. Toivomusta ei saa lausua julki, muuten siihen kätkeytyvä voima vähenee. Kivin terävämmällä kärjelle koputetaan toivomusten kivin painanteeseen, polvi voisi ottaa toivomuskivestä tukea, sillä kivi on tämän paikan voimakentän välittäjä.

Meidän esivanhempien suhde luontoon oli hyvin yksityinen ja muista ihmisistä riippumaton, se tarkoitti itsensä etsimistä ja oman sielunmaiseman rakentamista.