Muhun maalinna

Muhun maalinnan retki - Linnusen kylässä

n. 5 tuntia ratsastusta + piknik
Lepotauko – piknik ja kävely Muhun maalinnassa
Retken alku kello 10.00 Tihusen hevosmatkailutilalta. Retken ensimmäisellä puolella ratsastetaan n. 2,5 tuntia. Ratsastetaan läpi metsien, yli peltojen ja ohitetaan kauniita kyliä. Hieman ennen piknik-paikkaan saapumista ohitetaan kuuluisan virolaisen laulajan Ivo Linnan kesäkoti. N. 2 tunnin piknik pidetään pienessä metsikössä. Pienen kävelymatkan päässä on Muhun maalinnan linnoitus. Sitten satuloidaan hevoset ja ratsastetaan n. 2,5 tuntia Tihuselle. Retkeltä palataan n. kello 17.30.

Muhun maalinna

Muinaisajan lopussa Muhu oli Saarenmaan ohella Viron alueen tiheimmin asutettuja alueita. Linnoituksen jopa 8 metrin korkuiset vallit olivat ihmisten kokoamia. Vuonna 1227 täällä käytiin virolaisten muinaisen vapaustaistelun viimeinen taistelu. Linnoituksen kohtalosta Henrikin Liivinmaan kronikka kertoo, että maalinna kesti 20.000 miehen hyökkäystä kuusi päivää. Liivinmaan vanhemman riimikronikan mukaan tuolloin tapettiin 2.500 ihmistä. Vain yksi pelastui oveluudella, nimittäin heittämällä ”saalissäkin” valloittajien tapaan olkansa yli. Linnoituksesta on löydetty monia aarteita. Muhun ja Saarenmaan välisen pengertien rakentamisen aikaan 1800-luvulla suuri osa maalinnan mahtavista valleista vietiin pengertien täytemateriaaliksi. Linnoituksen sisäpihalla sijaitsee nykyisin muinaisille traagisille tapahtumille omistettu muistokivi.